Tuttuun tapaan paikalta löytyy myyjiä niin letuille kuin lakritsillekin, uudet kesähepeneetkin löytyy ylle ja monenlaista muuta mukavaa niin isommille kuin pienemmillekin asiakkaille.

Samalla kohdataan tuttuja ja vaihdetaan kuulumisia – markkinatunnelma on siis kohdallaan!

Oheisohjelmaa on niin Palotorin lavalla kuin monien liikkeiden piha-alueillakin ja tarjontaa riittää kaiken ikäisille!

Markkinamyyjiä paikalla on ehkä hiukan aiempaa vähemmän, mikä on yleinen ilmiö kesän markkinoilla. Kohonneet kustannukset liikkumisessa laittaa markkinamyyjät miettimään, miten kauas auton nokan voi kääntää.

Kustannusten nousua harmittelevat myös yhteisen markkinakojun laittaneet äiti Seija Uusimäki Reisjärveltä ja hänen Himangalla asuva tyttärensä Hanna Kluukeri. Naiset ovat Alajärven markkinoilla nyt ensimmäistä kertaa.

Aikaisemmin Seija on ollut mukana mm. Soinin Wanhanajan päivillä ja muutenkin markkinoilla aina jonkin kerran kesässä, mutta nyt kun tytär tuli esittelemään perheensä yrityksen Paahka Oy:n kuivaruokatuotteita, suunnaksi otettiin Rokulipäivät.

– Kuulin Rokulipäivistä joltain tutultani, joka kertoi, että Alajärvellä on aina isot markkinat. Niinpä päätimme tulla tänne, Hanna sanoo.

Seija esittelee ja myy tuohituotteitaan, joita hän on tehnyt tyttären mukaan ”aina”. Tämä pitkä harrastus näkyykin töiden jäljessä, sillä tarjolla on toinen toistaan taidokkaammin ja kauniimmin valmistettuja tuohituotteita.

Matkaansa voi ostaa vaikkapa taatusti kestävän kauppakopan tai tuohisen karkkikupin – yleensäkin Seijan tekemät tuotteet on tarkoitettu käyttöön, eikä hyllylle pölyttymään.

Seija kertoo, että hän on aina tehnyt tuohitöitä harrastuksenaan muun työn ohessa ja siksi markkinoillakaan ei ole käyty kovin aktiivisesti. Nyt kun aikaa on enemmän, on mahdollista, että markkinoillekin lähdetään useammin.

Tosin kustannusten nousu laittaa joka kerta miettimään, mihin saakka kannattaa lähteä.

Hanna puolestaan on vasta aloittelemassa markkinoilla kiertämistä, sillä Paahka Oy on perustettu viime vuonna ja tuotteet pitää nyt saada tutuiksi kuluttajille, jotta nämä löytävät yrityksen verkkokaupan.

!

Perunanviljelyyn keskittyneellä tilalla on aloitettu tuotteiden jatkojalostus ja niinpä tarjolla on nyt muun muassa maa-artisokka sipsejä sekä kotimaisista raaka-aineista valmistettuja kuivaruokia, kuten hyvin säilyviä keittoja ja jopa punajuuri-perunapataa!

– Tuotteemme on nyt saatu läpi myös retkiruokatestistä, joten käyttömahdollisuuksia niille on paljon, Ne sopivat yhtä hyvin mukaan retkelle kuin kotikeittiöönkin, Hanna kertoo.

– Olen tosi iloinen siitä, että markkinoita järjestetään edelleen, koska täällä saa kohdata ihmisiä ja esitellä tuotteita.

Markkinatunnelmaan heti aamuvarhaisella oli lähtenyt mukaan myös Iida Sivula Levijoelta Alajärveltä yhdessä esikoisensa, kaksivuotiaan Nella Siirilän kanssa. Nella saa pikkusisaruksen elokuun alussa ja nyt olikin hyvä hetki lähteä tutustumaan tytön ensimmäisiin Rokulipäiviin yhdessä äidin kanssa.

Iida itse kertoo käyneensä Rokulipäivillä lähes joka kerta ja nyt tärkein syy tuloon oli se, että Nella pääsi mukaan. Nella ehtikin jo valita itselleen myyntikojusta hienon uuden lelun ja ohjelmassa oli myös mm. metrilakun ostamista.

Tuula Jokiaho